Neuromyelitis Optica (NMO): oireet, hoito, ennuste

Lyhyt katsaus

  • Mikä on neuromyelitis optica (NMO)? Harvinainen sairaus, johon liittyy enimmäkseen episodinen tulehdus keskushermostossa, erityisesti näköhermossa, selkäytimessä ja aivorungossa. Nykyään lääketiede puhuu neuromyelitis optica spektrin häiriöistä (NMOSD) ja viittaa siten läheisesti toisiinsa liittyviin kliinisiin kuviin.
  • Oireet: näköhermon tulehdus, johon liittyy heikentynyt näkö ja jopa sokeus; selkäytimen tulehdus, johon liittyy aistihäiriöitä, kipu, lihasheikkous, halvaus ja jopa paraplegia; muita mahdollisia oireita ovat jatkuva hikka, pahoinvointi, oksentelu jne.
  • Diagnoosi: Sairaushistoria, magneettikuvaus, veri- ja selkäydinnestetutkimukset, vasta-ainetutkimukset, lisätutkimukset muiden sairauksien (kuten multippeliskleroosin) poissulkemiseksi tarvittaessa.
  • Hoito: Relapsihoito kortisonilla ja/tai "verenpesu"; pitkäaikaishoito uusien pahenemisvaiheiden estämiseksi (esim. keinotekoisesti tuotetuilla vasta-aineilla, kuten ekulitsumabilla ja rituksimabilla, tai immunosuppressiivisilla aineilla, kuten atsatiopriinilla). Oireiden hoito.
  • Ennuste ja elinajanodote: Toistuvat, joskus vakavat pahenemisvaiheet, joista potilaat eivät yleensä toivu täysin. Tämä voi nopeasti johtaa pysyvään vammaan. Hoitamattomana jopa 30 prosenttia potilaista kuolee viiden ensimmäisen vuoden aikana.

Mikä on neuromyelitis optica (NMO)?

Pitkään tunnetun NMO:n lisäksi on olemassa muitakin muotoja tai useita hyvin samankaltaisia ​​sairauksia. Nykyään lääkärit tiivistävät ne termillä neuromyelitis optica spektrihäiriö (NMOSD):

Kaikissa tapauksissa nämä ovat keskushermoston autoimmuunivälitteisiä tulehduksia, jotka ovat enimmäkseen uusiutuvia. Erityisesti näköhermo, selkäydin ja aivorunko kärsivät. Siellä oleva tulehdus aiheuttaa neurologisia oireita, jotka usein johtavat vakaviin fyysisiin vammoihin.

Saat lisätietoja NMOSD:n ja MS:n välisistä yhtäläisyyksistä ja eroista täältä.

Kuka kärsii NMOSD:stä?

Ihmiset, joilla on neuromyelitis optica -spektrihäiriöitä, kärsivät usein myös muista autoimmuunisairauksista. Näitä ovat esimerkiksi autoimmuunikilpirauhastulehdukseen liittyvä aivosairaus, Sjögrenin oireyhtymä ja myasthenia gravis.

Ennuste ja elinajanodote

Neuromyelitis optica -spektrihäiriöt ovat kroonisia sairauksia, joita ei vielä voida parantaa. Yleensä on tärkeää aloittaa hoito mahdollisimman varhain taudin jokaisessa vaiheessa. Toisaalta tämä helpottaa usein vakavien uusiutumisten hallintaa. Toisaalta uusien uusiutumisen riskiä voidaan vähentää.

NMOSD voi myös vaikuttaa elinajanodotteeseen: Jos tautia ei diagnosoida tai hoitaa, jopa 30 prosenttia sairastuneista kuolee hengitysvajaukseen (selkäydintulehduksen seurauksena) viiden ensimmäisen vuoden aikana taudin alkamisesta.

Neuromyelitis optica (NMO): Oireet

Neuromyelitis optica -spektrihäiriöt (NMOSD) voivat aiheuttaa oireita, kuten näköhäiriöitä, lihasheikkoutta, halvaantumista, ihon aistihäiriöitä, inkontinenssia, hikkausta tai pahoinvointia ja oksentelua.

Tarkat oireet riippuvat siitä, mitkä keskushermoston alueet ovat tulehtuneita.

Selkäydintulehdus (myeliitti): Aistihäiriöt, lihasheikkous ja halvaus paraplegiaan asti ovat seurauksia selkäytimen NMOSD:stä. Potilailla on usein myös ampumiskipuja (hermokipuja), eivätkä he ehkä pysty pidättelemään virtsaansa ja suoliston liikkeitä.

Area postrema -oireyhtymä: Joskus aivojen osat tulehtuvat myös neuromyelitis optica -spektrin sairaudessa – esimerkiksi area postrema aivorungon takaosassa. Tämä heijastuu selittämättömien hikkausten tai pahoinvoinnin ja oksentelun jaksoina.

Välienkefaalinen oireyhtymä: Se ilmenee äkillisinä unikohtauksina (narkolepsia), kehon lämpötilan säätelyhäiriöinä ja/tai aivolisäkkeen vajaatoiminnassa.

Aivojen oireyhtymä: Joillakin NMOSD-potilailla aivopuoliskon hermokudos tulehtuu. Tämä voi ilmetä epätäydellisenä halvauksena (pareesina), puhehäiriöinä, päänsärynä ja epileptisinä kohtauksina.

Enimmäkseen uusiutuva-remittoiva kurssi

Yllä kuvatut neuromyelitis optica -spektrihäiriön oireet voivat olla enemmän tai vähemmän vakavia ja esiintyvät yleensä jaksoissa. Toinen uusiutuminen tapahtuu keskimäärin XNUMX-XNUMX kuukautta ensimmäisen jälkeen; aikaväli voi kuitenkin olla myös vuosia.

NMOSD:n pahenemisvaiheet ovat huomattavasti aggressiivisempia kuin multippeliskleroosin. Jo ensimmäisten pahenemisvaiheiden jälkeen sairastuneet voivat kärsiä pysyvistä vakavista vammaista (esim. sokeudesta, halvauksesta).

On harvinaista, että NMOSD-potilailla ei ole enää relapsia ensimmäisen jälkeen. Lääkärit puhuvat sitten monofaasisesta neuromyelitis optica -spektrin sairaudesta.

NMOSD on poissuljettu, jos sairaus pahenee edelleen ilman pahenemisvaiheita. Tällaiset sairaudet tunnetaan multippeliskleroosista, mutta ne ovat parhaimmillaan yksittäisiä NMOSD-tapauksia.

Optica neuromyelitis: syyt

Neuromyelitis optica -spektrisairauksien tapauksessa nämä ovat immunoglobuliini G-tyypin vasta-aineita, jotka on suunnattu akvaporiini-4:ää (AQP-4) vastaan. Tämä on proteiini, joka toimii vesikanavana tiettyjen solujen kalvossa – ensisijaisesti näköhermossa ja selkäytimessä, mutta myös aivorungossa ja muilla alueilla.

Tuloksena tulehdus leviää sairastuneiden solujen ympärille: Hermosäikeiden suojavaipat (myeliinivaipat) tuhoutuvat (demyelinisaatio) ja hermoprosessit (aksonit) vaurioituvat suoraan.

AQP-4:n vasta-aineita voidaan havaita useimmilla, mutta ei kaikilla potilailla. Jos tietyt kriteerit täyttyvät, lääkärit voivat silti diagnosoida NMOSD:n (katso alla).

Neuromyelitis optica: tutkimukset ja diagnoosi

Jos sinulla on hermovaurioon viittaavia oireita, hermoston sairauksien asiantuntija on oikea henkilö puoleen. Hän kysyy ensin tarkat oireet ja aikaisempi sairaushistoria (anamneesi).

Imaging

MRI (magneettikuvaus tai magneettikuvaus) avulla lääkäri ottaa kuvia aivoista (mukaan lukien näköhermo) ja selkäytimestä. Potilaille annetaan yleensä myös varjoainetta. Näin lääkäri tunnistaa paremmin patologiset muutokset (esim. varjoaineen vaikutuksesta kirkkaat täplät, jotka voivat viitata tulehdukseen).

NMOSD:hen liittyvän tulehduksen tapauksessa selkäytimen vaurioitunut alue voi ulottua pituussuunnassa yli kolmen tai useamman selkärangan segmentin (nikamakappaleet/luut ympäröivät selkäydintä ja toimivat siten eräänlaisena viivaimena selkäytimen vaurioille ). Lääkärit puhuvat sitten "pitkittäissuuntaisesta laajasta poikittaisesta myeliitistä" (lue tästä lisää artikkelista Poikittainen myeliitti).

Veri- ja selkäydinnestetutkimukset

Aivo-selkäydinnesteen tutkimus (CSF-diagnostiikka) NMOSD-jakson aikana osoittaa usein lisääntyneen solumäärän. Tällaisella pleosytoosilla voi kuitenkin olla myös monia muita syitä.

NMOSD:ssä tiettyjä proteiinikuvioita (ns. oligoklonaalisia vyöhykkeitä) voidaan havaita harvoin tai vain tilapäisesti aivo-selkäydinnesteessä – toisin kuin esimerkiksi multippeliskleroosissa, jossa tällaisia ​​proteiinikuvioita esiintyy lähes aina. Oligoklonaaliset vyöhykkeet eivät myöskään ole harvinaisia ​​muissa keskushermoston kroonisissa tulehdussairauksissa.

Vasta-aineiden testaus

Aquaporin-4-vasta-aineita löytyy hyvin monilta ihmisiltä, ​​joilla on NMOSD (noin 80 prosenttia). On kuitenkin myös ihmisiä, joilla ei ole AQP-4-vasta-aineita, mutta joilla on silti neuromyelitis optica -spektrihäiriö.

Jos ensimmäinen testi AQP-4-vasta-aineille on negatiivinen ja lääkärit edelleen epäilevät NMOSD:tä, he yleensä toistavat testin. AQP-4-vasta-aineita etsitään sitten eri laboratoriossa ja/tai eri testimenettelyllä ja/tai eri aikaan.

Osana NMOSD-selvitystä lääkäreillä on aina verestä määritetty antinukleaarisia vasta-aineita (ANA). Näitä autovasta-aineita esiintyy erilaisissa autoimmuunisairauksissa, kuten sidekudossairauksissa (kollagenoosit). Toisaalta ne ovat mahdollinen vaihtoehtoinen diagnoosi (differentiaalidiagnoosi) NMOSD:lle. Toisaalta kollagenoosien ja neuromyelitis optica -spektrihäiriön välillä voi myös olla päällekkäisyyksiä AQP-4-vasta-aineiden kanssa – laboratoriokemian ja oireiden osalta.

Yksittäisissä tapauksissa lisätutkimukset voivat olla tarpeen, erityisesti erotusdiagnoosien poissulkemiseksi. Näitä voivat olla esimerkiksi lisäverikokeet tai kuvantamistoimenpiteet (kuten röntgenkuvat).

NMOSD:n diagnostiset kriteerit

NMOSD AQP-4-vasta-aineilla

Lääkärit puhuvat neuromyelitis optica -spektrin sairaudesta AQP-4-vasta-aineilla, kun kaikki seuraavat kriteerit täyttyvät:

1. vähintään yksi kuudesta tyypillisestä taudin ilmenemismuodosta (”ydinoireista”) on läsnä. Nämä ovat:

  • optinen neuriitti (näköhermon tulehdus)
  • akuutti selkäytimen tulehdus (akuutti myeliitti)
  • akuutti alueen postrema-oireyhtymä (hikka tai pahoinvointi ja oksentelu ilman muuta selitystä)
  • akuutti aivorungon oireyhtymä
  • oireinen narkolepsia tai akuutti väliaivooireyhtymä, jossa on magneettikuvauksella havaittavissa oleva NMOSD:lle tyypillinen välilihasleesio
  • oireinen aivooireyhtymä, jossa on NMOSD:lle tyypillinen aivovaurio, joka voidaan havaita magneettikuvauksessa

2. AQP-4-vasta-aineita löytyy veren seerumista.

NMOSD ilman AQP-4-vasta-aineita tai tuntematon vasta-ainetila

AQP-4-vasta-aineiden puuttuessa tai jos vasta-ainetilaa ei tiedetä, lääkärit voivat silti diagnosoida NMOSD:n edellyttäen, että seuraavat kriteerit täyttyvät:

1. AQP-4-vasta-aineita ei löydy verestä tai vasta-ainetilaa ei tunneta.

2. muut sairaudet eivät ole mahdollinen syy (pois lukien erotusdiagnoosit)

3. vähintään kaksi kuudesta perusoireesta ilmenee yhden tai useamman uusiutumisen seurauksena, jolloin kaikkien kolmen seuraavan vaatimuksen on täytyttävä:

  • Ainakin yksi keskeisistä oireista on näköhermon tulehdus tai selkäydintulehdus vähintään kolmen nikamakappaleen alueella (laaja myeliitti) tai postrema-alueen oireyhtymä.
  • Tietyt lisä MRI-kriteerit on täytettävä (esim. todiste alueen postreman vauriosta, jos potilaalla on selittämättömiä hikkakohtauksia tai pahoinvointia ja oksentelua).

Neuromyelitis optica: Hoito

Neuromyelitis optica -spektrihäiriöissä on sekä relapsihoitoa että pitkäaikaista hoitoa. Lisäksi lääkärit hoitavat tarvittaessa NMOSD-oireita, kuten kipua ja virtsarakon tai suoliston toimintahäiriöitä.

Relapsihoito

NMOSD:n uusiutumishoito perustuu multippeliskleroosin hoitoon: NMOSD-potilaat saavat glukokortikoideja ("kortisonia") ja/tai afereesia (verenpesua) mahdollisimman pian taudin uusiutumisen alkamisen jälkeen.

Afereesissa (plasmaerottelussa) vasta-aineet poistetaan potilaan verestä useissa jaksoissa. Tähän on saatavilla kaksi menetelmää (plasmafereesi ja immunoadsorptio), jotka ovat teholtaan vertailukelpoisia.

Verenpesu NMOSD-potilailla on riippumaton siitä, onko heidän veressään autovasta-aineita vai ei. Se voi olla hyödyllinen esimerkiksi:

  • toisen linjan hoitoon kortisonihoidon jälkeen, jos neurologiset oireet eivät ole parantuneet riittävästi tai ovat jopa pahentuneet. Joskus lääkärit aloittavat afereesin myös kortisonihoidon ollessa vielä kesken.
  • Ensilinjan hoito, jos potilaat ovat reagoineet hyvin afereesiin aikaisemmissa pahenemisvaiheissa tai jos NMOSD esiintyy selkäydintulehduksena (myeliitti).

Pitkäaikainen hoito

Tarkka immunoterapia riippuu yksittäisestä potilaasta. Ratkaiseva tekijä on joskus se, löytyykö potilaan verestä AQP4-vasta-aineita. Lääkärit ottavat huomioon myös muut tekijät, kuten sairauden aktiivisuuden ja potilaan iän.

Periaatteessa muun muassa seuraavia vaikuttavia aineita voidaan harkita NMOSD:n pitkäaikaisessa hoidossa:

Ekulitsumabi: Tämä on keinotekoisesti valmistettu vasta-aine, joka estää komplementtijärjestelmää - puolustusmekanismia, joka lopulta vahingoittaa hermostoa NMOSD:ssä. Ekulitsumabi annetaan infuusiona. Sivuvaikutuksia ovat usein päänsärky ja ylempien hengitysteiden tulehdukset. Suurin riski on vakavien infektioiden esiintyminen.

Tosilitsumabi: Keinotekoisesti valmistettu vasta-aine, joka salpaa lähettiaineen interleukiini-6:n kiinnityskohdat. Tämä välittää tulehdusreaktioita NMOSD:ssä ja varmistaa, että B-lymfosyytit kypsyvät plasmasoluiksi, jotka sitten vapauttavat (auto)vasta-aineita. Vaikuttava aine annetaan yleensä infuusiona, joskus myös injektiona ihon alle. Mahdollisia sivuvaikutuksia ovat lisääntyneet infektiot ja kohonneet veren lipiditasot.

Inebilitsumabi: Toinen keinotekoisesti valmistettu vasta-aine. Rituksimabin tavoin se sitoutuu B-lymfosyytteihin, mutta eri pintaproteiiniin (CD19). Vaikutus pysyy samana: muut immuunisolut tuhoavat kyseisen B-solun. Lääkärit antavat inebilitsumabia infuusiona. Yleisimpiä sivuvaikutuksia ovat infektiot (kuten virtsatietulehdukset), nivel- ja selkäkipu ja infuusioon liittyvät reaktiot (päänsärky, pahoinvointi, uneliaisuus, hengenahdistus, kuume, ihottuma jne.).

Atsatiopriini: Tämä vaikuttava aine on immunosuppressantti, eli se voi tukahduttaa immuunireaktioita. Voit lukea lisää sen vaikutustavasta, käytöstä ja mahdollisista sivuvaikutuksista täältä.

Mainituista vaikuttavista aineista vain ekulitsumabi, satralitsumabi ja inebilitsumabi on toistaiseksi hyväksytty NMOSD:n hoitoon Euroopan unionissa ja ekulitsumabi ja satralitsumabi Sveitsissä. Lääkärit käyttävät NMOSD-potilailla ei-hyväksyttyjä vaikuttavia aineita "off-label".

Immunoterapian täysi vaikutus voi kestää useita kuukausia (riippuen käytetyistä vaikuttavista aineista). Tästä syystä potilaille annetaan alkuvaiheessa myös kortisonitabletteja pahenemisvaiheiden estämiseksi. He ottavat tabletteja XNUMX–XNUMX kuukauden ajan pienemmillä annoksilla.

Toinen hoitovaihtoehto, erityisesti tietyissä tapauksissa, on infuusio, jossa on suuria annoksia vasta-aineita, joita kutsutaan suonensisäisiksi immunoglobuliineiksi (IVIG). Lääkärit antavat niitä, jos esimerkiksi vakava infektio on esteenä immunosuppressiiviselle hoidolle. Asianomaiset, mukaan lukien lapset, saavat yleensä IVIG:n kerran kuukaudessa. Immunoglobuliinien on sitten tarkoitus vaikuttaa positiivisesti immuunireaktioihin.

Immunoterapian kesto