Dissosiatiivinen häiriö: kuvaus
Dissosiatiivinen häiriö on monimutkainen psykologinen ilmiö. Reaktiona sietämättömään kokemukseen kärsineet tyhjentävät muistonsa siitä niin paljon, että he pyyhkivät oman identiteettinsä.
Terveet ihmiset näkevät "minänsä" ajatusten, tekojen ja tunteiden yhtenäisyytenä. Dissosiatiivisessa häiriössä tämä vakaa mielikuva omasta identiteetistä murtuu. Tästä johtuu termi dissosiaatio (lat. tarkoittaa erottamista, hajoamista).
Tällainen tietoisuuden hajoaminen liittyy yleensä traumaattiseen kokemukseen tai vakaviin konflikteihin. Dissosiaatiohäiriö esiintyy usein samanaikaisesti muiden mielenterveyshäiriöiden, kuten masennuksen, skitsofrenian tai persoonallisuushäiriön, kanssa.
Useimmissa tapauksissa dissosiatiiviset häiriöt ilmaantuvat ensimmäisen kerran ennen 30 vuoden ikää. Naiset sairastuvat kolme kertaa useammin kuin miehet. On arvioitu, että 1.4–4.6 prosenttia väestöstä kärsii dissosiatiivisesta häiriöstä.
Dissosiatiivisiin häiriöihin kuuluvat seuraavat häiriöt:
Dissosiatiivinen muistinmenetys.
Tämä viittaa osittaiseen tai täydelliseen muistin menetykseen, joka liittyy traumaattisiin tapahtumiin.
Hyvin harvoissa tapauksissa dissosiatiivinen amnesia johtaa muistin menettämiseen koko tähänastisesta elämästä.
On arvioitu, että riski saada dissosiatiivinen muistinmenetys elämän aikana on seitsemän prosenttia.
Dissosiatiivinen fuuga
Stressillisen tapahtuman laukaisema henkilö poistuu yhtäkkiä kotoaan tai työpaikalta ja ottaa uuden identiteetin (fuuga = pako). Hän ei enää muista edellistä elämäänsä (amnesia). Jos hän myöhemmin palaa vanhaan elämäänsä, hänellä ei yleensä ole muistoja lähdöstään ja toisen identiteetin väliintulosta.
Tämän dissosiatiivisen häiriön riski koko eliniän on vain 0.2 prosenttia, asiantuntijat arvioivat.
Dissosiatiivinen huimaus
Sairastuneet henkilöt liikkuvat vähän tai eivät ollenkaan, lakkaavat puhumasta eivätkä reagoi valoon, ääneen tai kosketukseen. Tässä tilassa heihin ei ole mahdollista saada yhteyttä. Ihminen ei kuitenkaan ole tajuton, koska lihakset eivät ole velttoisia ja silmät liikkuvat. Dissosiatiivisen stuporin oireet eivät johdu orgaanisista ongelmista, vaan psykologisesta stressistä.
Dissosiatiivista stuporia esiintyy harvoin. Asiantuntijat ehdottavat, että tätä dissosiaatiohäiriötä esiintyy 0.05-0.2 prosentilla väestöstä eliniän aikana.
Dissosiatiiviset liikehäiriöt
Esimerkiksi sairastuneet eivät voi enää seistä tai kävellä vapaasti, heillä on koordinaatioongelmia tai he eivät voi enää artikuloida. Myös halvaus on mahdollista. Oireet voivat muistuttaa läheisesti neurologisten häiriöiden oireita, mikä voi vaikeuttaa diagnoosia.
Dissosiatiivinen herkkyys ja aistihäiriöt.
Dissosiatiivisessa herkkyydessä ja aistihäiriöissä joko normaali ihotuntuma menetetään tietyiltä kehon alueilta tai koko keholta. Vaihtoehtoisesti sairaat henkilöt kykenevät vain osittain aistihavaintoon (kuten näkemään, haistamaan, kuulemaan) tai eivät kykene siihen ollenkaan.
Dissosiatiivisten liike-, aisti- ja aistihäiriöiden esiintyvyyden arvioidaan olevan noin 0.3 prosenttia. Naiset kärsivät siitä valitettavasti useammin kuin miehet.
Dissosiatiiviset kohtaukset
Dissosiatiiviset kohtaukset ovat psykogeenisiä kohtauksia, joilla on usein tietty tilannekohtainen laukaisin (esim. Ne muistuttavat voimakkaasti epileptisiä kohtauksia, mutta eroavat niistä useilla tavoilla. Heillä on esimerkiksi viivästynyt (pitkäaikainen) alkaminen hitaasti, kun taas epileptisille kohtauksille on ominaista äkillinen alkaminen. Lisäksi dissosiatiivisiin kohtauksiin ei liity muistin menetystä kohtauksen ajaksi – epilepsiakohtaukset ovat.
Dissosiatiivinen identiteettihäiriö (monipersoonallisuushäiriö)
Dissosiatiivinen identiteettihäiriö on dissosiatiivisen häiriön vaikein muoto. Se tunnetaan myös "monipersoonallisuushäiriönä".
Vaikuttavan henkilön persoonallisuus jakautuu eri osiin. Jokaisella osalla on oma yksilöllinen muistinsa, mieltymyksensä ja käyttäytymismallinsa. Usein persoonallisuuden eri osat eroavat suuresti toisistaan. He eivät myöskään koskaan ilmesty samaan aikaan, vaan vuorottelevat – eivätkä tiedä toisistaan mitään.
Monissa tapauksissa dissosiatiivinen persoonallisuushäiriö on seurausta vakavista pahoinpitelykokemuksista.
Lue lisää aiheesta artikkelista Multiple Personality Disorder.
Dissosiatiivinen häiriö: oireet
Dissosiatiiviset häiriöt voivat ilmetä eri tavalla niiden muodosta riippuen ja usein potilaasta toiseen.
Dissosiatiivisen häiriön oireet voivat myös muuttua hetkestä toiseen yhdellä ja samalla henkilöllä. Ne vaihtelevat usein myös vakavuudeltaan vuorokaudenajan mukaan. Lisäksi stressaavat tilanteet voivat pahentaa dissosiaatiohäiriötä.
Dissosiatiivinen häiriö voi ilmetä myös itseään vahingoittavana käyttäytymisenä. Jotkut potilaat esimerkiksi aiheuttavat leikkauksia tai palovammoja itselleen palatakseen todellisuuteen dissosiatiivisesta tilasta.
Dissosiatiivisten häiriöiden yhteiset piirteet
Vaikka eri dissosiatiivisten häiriöiden oireet vaihtelevat suuresti muistin menetyksestä fyysisiin oireisiin, niillä on kaksi ominaisuutta:
Kansainvälisen mielenterveyshäiriöiden luokituksen (ICD-10) mukaan dissosiatiivisissa häiriöissä ei ole fyysistä sairautta, joka voisi selittää oireet. Ja oireiden ja stressaavien tapahtumien tai ongelmien välillä on vakuuttava ajallinen suhde.
Dissosiatiivinen häiriö: syyt ja riskitekijät.
Dissosiaatiohäiriö esiintyy yleensä traumaattisten elämänkokemusten yhteydessä. Vakavat stressaavat tilanteet, kuten onnettomuudet, luonnonkatastrofit tai pahoinpitely, kuormittavat psyyken. Dissosiatiivisen häiriön oireet ovat stressireaktio tähän ylikuormitukseen.
Negatiivisilla kokemuksilla voi olla myös biologisia vaikutuksia: Kova stressi voi muuttaa aivojen rakenteita. Esimerkiksi liiallinen stressihormoni kortisoli vahingoittaa aivotursoa, joka on välttämätöntä muistoillemme.
Tutkijat olettavat myös synnynnäistä taipumusta dissosiatiivisiin häiriöihin. Geenien roolia ei kuitenkaan ole vielä selkeästi selvitetty.
Dissosiatiivisia häiriöitä kutsutaan joskus konversiohäiriöiksi, koska henkinen sisältö siirtyy fyysiseen. Tätä mekanismia kutsutaan "muuntamiseksi".
Dissosiatiivinen häiriö: eri muotojen syyt
Se, miten erilaiset dissosiatiiviset häiriöt kehittyvät, on tutkimuksen kohteena. Esimerkiksi tajunnan hajoamisen (dissosioitumisen) uskotaan olevan amnesian ja fuugan syy. Stressaavat tai traumaattiset kokemukset voidaan tallentaa tällä tavalla siten, että ne eivät ole enää asianomaisen ulottuvilla. Asiantuntijat olettavat, että tämä on suojamekanismi. Jos psyyke ei pysty käsittelemään tilannetta, koska se on liian uhkaava, se helpottaa itseään dissosioitumisen kautta.
Monipersoonallisuushäiriön (dissosiatiivisen identiteettihäiriön) syynä pidetään ennen kaikkea vakavia lapsuuden pahoinpitelykokemuksia. Jakautuminen eri persoonallisuuksiin on suoja tällaisia sietämättömiä kokemuksia vastaan.
Dissosiatiivinen häiriö: riskitekijät
Alttius dissosiatiiviselle häiriölle kasvaa, jos elimistö ei saa riittävästi kaikkea tarvitsemaansa. Siksi dissosiaatiohäiriö voi johtua unen puutteesta, riittämättömästä juomisesta tai liikunnan puutteesta.
Dissosiatiivinen häiriö: tutkimukset ja diagnoosi
Dissosiatiivisen häiriön diagnosoinnissa tärkeitä ovat oireet, jotka sairastunut raportoi lääkärille/terapeutille alustavan konsultaation (anamneesi) aikana. Lääkäri/terapeutti voi myös esittää erityisiä kysymyksiä, kuten:
- Kaipaatko muistoja tietyistä elämäsi vaiheista?
- Löydätkö joskus itsesi paikoista tietämättäsi, miten pääsit sinne?
- Onko sinulla joskus sellainen vaikutelma, että olet tehnyt jotain, jota et muista? Löydätkö kodistasi esimerkiksi asioita, joista et tiedä, miten ne sinne joutuivat?
- Tuntuuko sinusta joskus siltä, että olet täysin eri ihminen?
Lääkäri/terapeutti voi myös käyttää anamneesikeskustelussa erityisiä kyselylomakkeita tai ennalta määritettyjä keskusteluohjeita ("diagnostisia haastatteluja").
Lääkäri/terapeutti kiinnittää haastattelussa huomiota mahdollisiin dissosiaatiohäiriön oireisiin potilaassa. Esimerkiksi potilaan usein esiintyvät muistihäiriöt terapeutin/lääkärin käyntien aikana voivat viitata dissosiatiiviseen häiriöön.
Orgaanisten syiden poissulkeminen
Dissosiatiivinen häiriö voidaan diagnosoida vain, jos oireiden orgaaniset syyt voidaan sulkea pois. Tämä johtuu siitä, että oireet, kuten kohtaukset, liikehäiriöt tai aistihäiriöt, voivat laukaista myös esimerkiksi epilepsia, migreeni tai aivokasvaimet.
Tästä syystä lääkäri tarkastaa esimerkiksi potilaan näkö-, haju- ja makuhermot sekä liikkeet ja refleksit. Joissakin tapauksissa aivoista tehdään myös yksityiskohtaisia poikkileikkauskuvia tietokonetomografian (CT) avulla.
Alaikäisillä lääkäri etsii myös muun muassa mahdollisia huonon kohtelun tai pahoinpitelyn merkkejä.
