Synonyymit laajemmassa merkityksessä
- Deprivaatio-oireyhtymä
- Sairaalahoito-oireyhtymä
- Kaspar Hauserin oireyhtymä
- Anakliittinen masennus
Hospitalisaatio on niiden psykologisten ja fyysisten kielteisten seurausten kokonaisuus, joita hoidon ja ärsykkeiden puute (= puute) voi aiheuttaa potilaalle. Näitä esiintyy tyypillisesti lapsilla, jotka ovat edelleen fyysisessä, henkisessä ja kielellisessä kehityksessään tärkeässä vaiheessa. Tämä ehto sai nimen "sairaalahoito", koska sitä kuvattiin ensin lapsilla, jotka olivat olleet kodeissa ja sairaaloissa (= sairaalassa) pitkään.
Tätä häiriötä voi kuitenkin esiintyä myös iäkkäillä ihmisillä, jotka ovat olleet pitkään eristyksissä, esim. Eristyssellissä. Enimmäkseen synonyymisesti käytetyn psyykkisen sairaalahoidon lisäksi on ns. Tarttuvaa sairaalahoitoa eli hoitotyön ja laiminlyönnin aiheuttamia sairauksia. Varsinkin sairaaloissa ja hoitokodeissa potilaat ja hoitohenkilökunta eivät usein saa tarvitsemaansa huomiota (sairaalahoito).
Henkilökunta on joskus ylityöllistetty, ei voi eikä halua käyttää paljon aikaa yksilölle. Aiemmin ihmiset eivät olleet riittävästi tietoisia siitä, että se ei riittänyt kattamaan perustarpeita, ja nykyäänkin on joskus tarpeen muistuttaa ihmisiä siitä, että hoidon on oltava osa hoitotyötä, etenkin lapsille. Loppujen lopuksi lasten kehitys sisältää niin sanottuja herkkiä vaiheita, joissa on saavutettava tiettyjä perusasioita, kuten sitoutuminen vakaaseen viitehenkilöön.
Jos näin ei käy, kehittyy kiinnittymishäiriöitä, jotka voivat seurata potilasta koko hänen elämänsä ajan. Sama koskee kielen ja sosiaalisten taitojen kehittämistä. Ärsykkeiden puute voi myös johtaa sairaalahoitoon, kuten tapahtuu pitkäaikaisessa oleskelussa pimeissä ja äänieristetyissä huoneissa.
Erityisesti liikkumisen puute (esim. A kipsi valettu) voi myös olla ongelmallista. Tässä esitetään henkisen ja fyysisen sairaalahoidon oireet. Koska fyysinen sairaalahoito on lisääntynyt tiettyjen tartuntatautien esiintyminen sairaaloissa, oireet vastaavat vastaavien sairauksien oireita.
Mielisairaalan oireet ovat yhtenäisempiä. Pohjimmiltaan voidaan erottaa fyysiset ja henkiset vammat. Molemmat perustuvat viivästyneeseen tai virheelliseen kehitykseen.
Fyysisiin oireisiin kuuluvat laihtuminen (yleensä ruokahaluttomuuden aiheuttama), heikentyneistä tartuntataudit immuunijärjestelmä, pakonaiset toistuvat liikkeet (ns. stereotypiat) tai hidastunut kasvu. Psykologisesti, se tulee eri puhehäiriöt, Masennus, apatia (eli apatia) ja älyllinen heikkeneminen. Joissakin tapauksissa tämä menee niin pitkälle, että potilaat kehittyvät regressiivisesti eli käyttäytyvät kuin paljon nuoremmat lapset, aivan kuin he olisivat unohtaneet kaiken uudelleen.
Tällaisten lasten hoitaminen on tietysti erityisen vaativaa. He kokevat ympäristön turhautumisen hylkäämisenä ja vetäytyvät entisestään. Kehittyy noidankehä.
Samalla tavalla sosiaaliset taidot vahingoittuvat. Lapset ovat haluttomia luottamaan muukalaisiin ja heidän suhteensa sukulaisiin, etenkin vanhempiin, voivat heikentyä. Oireet voivat osittain vetäytyä tai jatkua ja jopa pahentua.
Persoonallisuushäiriöt voivat kehittyä, kuten rajahäiriö. Kuuluisa esimerkki mielisairaalasta, josta on tullut synonyymi, on perustaja Kaspar Hauser. Hänet löydettiin Nürnbergistä 19-luvun alussa.
Hän osoitti kaikki edellä mainitut oireet erittäin vakavasti, luultavasti siksi, että hän vietti elämänsä ensimmäiset 16 vuotta lukittuina pimeään vankilaan. Rajahäiriön kehittymistä hänen tapauksessaan ei myöskään suljeta pois. Siksi hän kärsi toistuvasti loukkaantumisista, jotka väitetysti tekivät hänelle naamioidut vieraat.
Näitä ei kuitenkaan koskaan löytynyt. Ei ollut myöskään todistajia. Psyykkisen sairaalahoidon diagnoosi tehdään yleensä a psykiatri.
Häiriö erotetaan autismiesimerkiksi, joka on päällekkäinen sen kanssa sen ilmentymässä. Yksi kriteeri tälle on, että toisin kuin sairaalahoito, autismi ei ole palautuva eikä yleensä johdu traumasta, joten on hyödyllistä kysyä, missä olosuhteissa oireet ensimmäisen kerran havaittiin. Lisäksi sairaalahoito osoittaa yhtäläisyyksiä Masennus.
Tämä osoittaa myös erilaista kurssia, eikä siihen välttämättä liity pysyviä henkisiä ja fyysisiä puutteita. Periaatteessa ensimmäinen asia on jättää haitallinen ympäristö. Potilas (sairaalahoito) tulisi sijoittaa hoitoympäristöön, jossa on runsaasti kannustimia, mikä mahdollistaa alijäämien estämisen erityisesti lapsilla ja ensimmäisten oireiden häviämisen.
Jos tätä ei tehdä pidempään, tapahtuu pysyviä vaurioita, jotka vaativat psykoterapeuttista hoitoa. Siksi on tärkeää tunnistaa sairaus mahdollisimman aikaisin ja toteuttaa vastatoimenpiteitä. Lisäksi joissakin tapauksissa yksittäisten toissijaisten hankittujen sairauksien, kuten infektioiden, hoito on edelleen välttämätöntä (sairaalahoito).
