Synonyymit
Latina: Aruis externa Englanti: ulkoinen korva
Määritelmä
Ulkokorva on äänenjohtolaitteen ensimmäinen taso keskikorva. Ulkokorva sisältää pinna (auricle), ulompi kuulokanava (ulkoinen akustinen liha) ja tärykalvo (tympanic kalvo), joka muodostaa rajan keskikorva. Ulkokorvan ensimmäinen tärkeä osa on pinna.
Se sulkee elastisen rusto levy (Cartilago auriculae). Iho on lähellä sitä. Ulkopuolelta jokaisen henkilön korvalla on yksilöllinen muoto.
Tämän muodostavat rustorakenteet helix, anthelix, tragus ja antitragus. Korvanlehti (Lobus auriculae) on ainoa vapaa osa rusto ja ne voidaan sulattaa yhteen tai ripustaa vapaasti pullistumana. Korvan lihakset kuuluvat matkivaan kasvojen lihaksistoon ja niitä innervoi 7. kraniaalihermo (naamahermo).
Useimmissa tapauksissa ne ovat kuitenkin voimakkaasti rappeutuneita ja toimimattomia. Siksi hyvin harvat ihmiset voivat tietoisesti heiluttaa korviaan. Korvakappale toimitetaan erittäin hyvin veri, jota käytetään lämpötilan säätämiseen.
Jos ruumiin lämpötila on liian korkea, enemmän veri ohjataan korvan ja jäähdytetään ulkoisella ilmavirralla. Kaikki tuntevat varmasti punaiset korvat ilmiön kiusallisissa tai pelottavissa tilanteissa. Koska ympärillä ei kuitenkaan ole eristävää rasvakerrosta korvanpaleltumia voi esiintyä nopeasti, etenkin ylemmällä alueella.
Korvien kautta tapahtuvalla lämpötilan säätelyvaikutuksella on varmasti toissijainen merkitys ihmisillä, kuten hikirauhaset ja muut mekanismit voivat säätää kehon lämpötilaa tehokkaammin. Eläinkunnassa, esimerkiksi norsujen kanssa, menestys on ilmeisempää. On myös erilaisia imuneste ulkokorvan solmut, jotka voivat olla turvoksissa tulehdusprosessien aikana.
Auricle kerää tulevan äänen eräänlaisena suppilona, joka sitten jatkaa polkuaan ulkoisen kautta kuulokanava. Tämä suppilotoiminto on erityisen tärkeä suunnatulle kuulolle. Ero tehdään "ylös / alas" ja "etu / taka" välillä, mikä varmistetaan pinnan taitoksilla, koska ne heijastavat tai vahvistavat eri äänitaajuuksia eri tavoin.
Keskushermot arvioivat tämän tiedon. Ulkoinen kuulokanava (osa ulkokorvasta) on noin 3 cm pitkä ja sen keskimääräinen halkaisija on 0.6 cm. Alkuosassa se koostuu pääasiassa joustavasta rusto.
Kohti tärykalvo seinät muodostavat yhä enemmän luinen seinä. Sillä on S-muotoinen kurssi, mikä on erityisen tärkeää sitä tutkittaessa tärykalvo otoskoopilla. Täällä korvakappale on vedettävä taaksepäin ja ylöspäin, jotta ruston osa venytetään ja suoristetaan, otoskoopin suppilo voidaan työntää sisään ja näkymä tärykalvosta paljastuu.
Varsinkin etuosassa on enemmän talirauhasia ja ceruminal-rauhasia. Jälkimmäiset tuottavat ohuen nesteerityksen, joka yhdessä talin ja kuolleiden solujen kanssa muodostuu vaikku (cerumen). Normaalisti tämä sardi toimii suojana vieraiden kappaleiden tunkeutumiselta ja ihon kuivumiselta kuulokanavassa.
Kuitenkin, jos sitä tuotetaan liikaa, se voi heikentää kuulon suorituskykyä. Myös erityksen turvotus kosketuksessa veden kanssa ja myös sen jälkeen kuulon menetys on mahdollista. Terve tärykalvo (osa ulkokorvaa) on helmiäisharmaa, pyöreä soikea ja sen pinta-ala on noin.
75 mm2. Se voidaan jakaa neljään neljännekseen myötäpäivään: Tämä jako on tehty pitkin vaaleaa raitaa (Stria mellearis), joka kuuluu läpikuultavaan vasaran kahvaan, ja kohtisuoraan tähän linjaan, joka kulkee navan läpi (umbo). Napa muodostaa tärykalvon alaosan, joka on sulautettu vasaran kahvaan.
Tämä jako on kliinisesti tärkeä, koska sen avulla voidaan paremmin kuvata patologisten muutosten lokalisointia. Normaalissa tärykalvossa II-kvadrantissa syntyy kevyt refleksi, joka antaa tietoa tärykalvon kireydestä. Periaatteessa tärykalvo voidaan kuitenkin jakaa pieneen löysään osaan (pars flaccida, sirpaleen kalvo) ja suurempaan, kiristettyyn osaan (pars tensa).
Tärykalvon keskusta on suppilonmuotoinen ja vedetty kohti napaa. Tärykalvon tehtävänä on välittää ääni ossicular-ketjuun ja siten tympanic-onteloon (keskikorva). Tuleva ääni saa tärykalvon värisemään mekaanisesti, joka sitten siirretään vasaran, alasimen ja niittien kautta soikeaan ikkunaan aiheuttaen sisäkorvan neste värisemään. Ääniaaltojen varsinainen muuntaminen sähköimpulsseiksi tapahtuu sitten sisäkorvan. - I: etuosa
- II: etupää
- III: alaosa takana
- IV: takaosa ylhäällä.
